maanantai 8. helmikuuta 2016

Krav Maga - siis mikä?

En nyt hetkeen ole kirjoitellut, mutta erinäistä kuulumispostausta on tässä kyllä tuloillaan heti, kun jotakin kirjoitettavaa löytyy.
Tässä välissä kuitenkin päätin tehdä ihan oman postauksen tuossa viime joulukuun lopulla aloittamalleni harrastukselle, Krav Magalle.

Mikä hiton Krav Maga?

"Krav Maga (hepreaksi ‏קרב מגע‎, 'kontaktitaistelu') on israelilainen lähitaistelu- ja itsepuolustusjärjestelmä, joka perustuu ihmisen luontaisiin reaktioihin stressitilanteessa. Krav Maga on kehitetty ainoastaan itsepuolustusta varten, ja siksi siinä ei järjestetä kilpailuja tai näytöksiä eikä siinä ole sääntöjä, vaikka lajissa onkin tasojärjestelmä. Krav Magan kantavana ajatuksena on perustajansa Imrich Lichtenfeldin unelma "Jotta voisit kulkea rauhassa"."
-Wikipedia

 Tämä Wikipedia-ote vastannee tuohon kysymykseen aika selkeästi. Meni muutama viikko, ennen kuin edes äitini pääsi kunnolla kartalle siitä, mitä oikein harrastan. Yksinkertaisuudessaan vastaus kuuluu niin, että harrastan israelilaista itsepuolustuslajia.

Miksi päädyit harrastamaan tätä?

Minua on huolettanut jo useita vuosia, etten ole osannut ainoatakaan kunnollista itsepuolustustekniikkaa. Nyt halusin siihen muutoksen.
Osasyy oli se, että pidän kontaktilajeista varsin paljon, mutta se ei todellakaan ollut suurimpana syynä. Ei sitä koskaan tiedä, milloin se kohtaaminen pimeällä kadulla/kaupassa/baarissa/käytännössä missä vain jääkaappipakastimen kokoisen hyökkääjän kanssa sattuu omalle kohdalle, ja mieluiten osaisin myös jollakin tavalla puolustautua siinä tilanteessa, enkä vain seistä tumput suorana H. Moilasen kaimana odottamassa ensimmäistä iskua.

Miltäs tämä laji nyt sitten oikein näyttää?

No minun esimerkeilläni vielä toistaiseksi ei varmaan kummoiselta, sillä olen harrastanut vasta vähän aikaa. Ottakaapa tästä huomattavasti kokeneempien tyyppien esimerkin puolta.


Olkoonkin promootiovideo, sieltä löytyy ihan niitä havainnollistuspätkiäkin jonkin verran. Huomio; en suosittele ihan heti kokeilemaan kotona, sillä suurin osa tekniikoista vaatii jonkin verran ohjaamista. Esimerkiksi kuristuksesta vapautuminen ei välttämättä ole kovinkaan helppoa, ja lisäksi se on kaikkea muuta kuin turvallista, etenkään jos harjoituksen kuristaja ei ole kontrollissa omista voimistaan.

No missä tätä voi sitten harrastaa?

Luettelo seuroista ja osasta tasovöiden vaatimuksia löytyy osoitteesta http://www.krav-maga.fi/ <--- sieltä vaan selailemaan.
Itse harrastan Marko Nurmisen luotsaamassa Ronin Krav Maga Eurassa. Ryhmähenki porukan kesken on aivan loistava, ja myös harjoituksissa käyvä kaverini totesikin, että lajin ominaispiirteitä mukaillen "ketään ei kiusata, mutta turpaan tulee varmasti". :D Huumorin kukan on myös todettu olevan se kaunein kukka, mutta silti harjoitukset otetaan tarpeeksi tosissaan siihen nähden, että jotain tulee oikeasti opittuakin.


Vyökokeista minun nyt ei kannata vielä edes unelmoida tässä vaiheessa, mutta jos kykenen Magaa jatkamaan vielä senkin jälkeen kun Eurasta häivyn, kai nekin jossain vaiheessa ajankohtaiseksi tulevat. Krav Magassa suurin pyrkimykseni ei kuitenkaan ole kivuta mahdollisimman korkealle. Paljon tärkeämpänä pidän sitä, että opin puolustamaan itseäni ja siinä sivussa ottamaan mahdollisimman vähän hittiä itse hyökkääjältä.

 No viimeinen kysymys; miksi tällainen postaus?

Olisin toki voinut kirjoittaa kuulumispostauksen ihan normaalilla kaavalla ja sisällyttää tämän osaksi sitä, mutta aloin nähdä enemmän tai vähemmän punaista nähdessäni YLEn julkaiseman videopätkän, jolle nauravat ulkomaalaiset ja melko varmasti vielä sen kuuluisan naurismaan aidan seipäätkin. Sitä katsoessani saatoin itsekin huutaa pariin otteeseen EI... Lähinnä siitä videosta tuli muutenkin mieleen tämä:


(Mitenkään tässä nyt Star Warsia pilkkaamatta, pidän oikeasti leffoista todella paljon.)

En tiedä, kuinka tunnettu Krav Maga on lajina, mutta ainakaan täysin valtavirran tietoisuudessa se ei ainakaan pienemmillä paikkakunnilla liene. Itse en ollut kuullutkaan ennen viime joulukuuta mitään koko lajista, ja olisi mennyt ohi kokonaan, ellei kaverini olisi maininnut lajin nimeä ja uteliaisuuteni iskenyt kyntensä siihen.
Suosittelen lajia kyllä kaikille, mutta omaa kehoa kuunnellen. Itsehän olen lyönyt nyt käteni kappaleiksi (sentään toimivat jo jonkin verran muutaman päivän tauon jälkeen), lonkkani entinen vamma on ottanut käänteen taas huonompaan suuntaan ja lihaskipuun tottumattomalle treenien jälkeiset aamut ovat sietämättömiä, jos venyttely unohtuu. No, nytpähän on pakko jättää voimankäyttö vähemmälle ja keskittyä enemmän tekniikkaan, mikä kaltaiseltani hätäilijältä saattaa joskus silloin tällöin jäädä vähän taka-alalle...

Sellaista sillä kertaa. Näkyillään taas ensi postauksessa, jonka kirjoittamiseen yritän aktivoitua mahdollisimman pian.

2 kommenttia:

  1. Aah, tosi kiinostava postaus.
    Pakko myöntää että en oo ikinä kuullut Krav Magasta ennen. xD Itsepuolustus ja taistelulajit ovat minusta kans tosi kivoja ja niitä kannattaa harrastaa jos tykkää. :)
    Minusta on kans oikeest tärkeetä että ryhmähenki on kohdallaan ja huumori on aina iiiiiiiso plussa. Itse olen kans harrastanut kendoa (eli japanilaista miekkailua) ja voin sanoa että treeneissä on paljon hauskempaa ja psyykisesti mukavampaa olla ku tietää että kaikki ovat yhtä "perhettä" ja että kukaan ei katso kieroon vaikka olisitki aloittelija jne.
    Pitäis itsekki aloittaa kendon uudestaan heti ku kykenen siihen; nyt on niin paljon muuta paskaa mitä pitäis saada ensin alta pois että voi siihen sitten mennä 100% mukaan.

    Mutta joo, olen itsekki saanut ties mitä mustelmia ja verisiä jalanpohjia kendosta mutta mikäs siinä? Kivaahan se on. :'DD

    ☆ Ink & Sword Lifestyle Blog ☆

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia!
    Joo, Krav Maga on vissiin jonkin verran tuntemattomampi laji.. xD Jep, niin kannattaa! :)

    Se on kyllä tärkeää, että ryhmässä ei tarvitse ainakaan kiusaamista pelätä, ja jos huumori lentää niin mikäs sen parempi. Jep, treenit ovat silloin paljon mukavampia!

    Aivan ^^ No, aloitapa sitten kun aika tuntuu oikealta :)

    Jooh, itselläkin kyynärpäät auki tällä hetkellä, jänteet sattuu ja auttakaa nyt armias ton lonkan kanssa, mutta no pain no gain ja sitä rataa - ja hauskaahan se on :"DD

    VastaaPoista