Mie: "Miulla ei oo rahhaa mennä mihkää..."
Minna: "Reckless Love Kankaanpäässä 14.11, kuka lähtee mukaan?"
Mie: "MIE!"
...R.I.P. säästöt.
No, tuli sielläkin tosiaan käytyä, vanhempani onneksi päättivät viedä minut ja toisen kaverini Kankaanpäähän ja myös hakea meidät sieltä, joten itse ei tarvinnut lähteä sohlaamaan tai sitten ottaa bussia, koska tuo Helsingin-reissu oli koko ajan kuitenkin takaraivossa. Keikkapaikkana toimi Villi, en ollut sielläkään ennen käynyt, mutta tulipahan testattua ja menisin aika varmasti toistekin - tosin sitten tuli myös todettua, etten voi mennä nähtävästi mihinkään törmäämättä johonkin tuttuun. Tällä kertaa kyseessä oli niinkin läheinen ihminen kuin kaverini isoveli, jonka kanssa en ennen muistaakseni ollut vaihtanut sanaakaan ja jonka näin viimeksi kymmenen vuotta sitten...
Reckless Love ei kyllä petä ikinä. Kolmas kerta kun näin bändin livenä, ja yhä edelleen lähtisin keikalle tilaisuuden sattuessa kohdalle.
Sain myös yhteiskuvan itsestäni ja Ollista, mutta sanottakoon näin, että edustavuutensa puolesta on parempi, että se jää vain ihan omiin kansioihin... Kuvat kolmelta aamuyöllä kun tunnetusti ovat varsin edustavia.
No sitten.
 |
| Kuva julkeasti napattu Googlesta. |
Tämän keikan kanssa olikin pientä säätämistä. Oli jo alkujaankin selvää, että en todellakaan lähtisi aamuyöllä Helsingistä takaisin kotiinpäin, joten yöpaikan olisi löydyttävä. Se ei kuitenkaan muodostunut suurimmaksi ongelmaksi, vaan...
Äiti: "Mikäs päivä se keikka olikaan?"
Mie: "Öäh... 18. marraskuuta?"
Äiti: "Se on keskiviikko..."
Mie: "Niin on, entä sit--- voi perse, ne työvuorot..."
Siinä olikin sitten vähän aikaa miettimistä, miten tuosta probleemasta selvittäisiin, mutta ratkaisu luonnollisesti oli korvaamalla.
Keskiviikkona pääsin myös lähtemään hieman aikaisemmin töistä, jotta ennättäisin keikalle ajoissa. Lämppäreistä Saint Asonian päätin skipata ihan suosiolla, kuulosti YouTubesta tsekattuna ihan hyvältä, mutta ei nyt ihan täysin iskenyt minuun. Alice Cooperin ja Mötley Crüen vedot kuitenkin halusin nähdä.
Matka Helsinkiin sujui sikseen hyvin, mutta rankkasateen sattuessa alkoi myös bussin katto vuotaa vettä melkein suoraan niskaani. Pikainen vilkaisu ympärille kertoi, etten matkatavaroineni mahtuisi oikein minnekään muualle, joten siinäpä sitä sitten istuttiin. Onneksi tämä tapahtui vasta joskus Karkkilan jälkeen eikä aiemmin.
Perillä minua vastaan tuli jo yläasteaikainen ystäväni, jota en ole nähnyt lukion lopun jälkeen kunnolla muistaakseni oikeastaan kertaakaan. Tuli siinä sitten höpöteltyä muutaman kuukauden edestä samalla kun tutkimme Mortician ja Cybershopin tuotevalikoimaa - ystäväni muuten vain, minä cosplayta varten.
Jotenkin alkaa tuntua, että elämäni pyörii noin 90 % vain sen ympärillä. :D
No, Hant (joka ystävällisesti majoitti minut) sitten liittyi seuraamme, ja jonkin aikaa pyörimme siinä Kampissa, kunnes lähdimme kohti Hartwall Areenaa. Olin siis ainoa seurueesta, joka oli menossa keikalle, mutta olen se maalaistampio, joka nyt yksinkertaisesti ei vain osaa käyttää julkista liikennettä, joten eksymisvaaran vuoksi Hant saattoi minut keikkapaikalle ja toinen ystävistäni lähti siinä sitten kotiinsa.
 |
Itse keikoista sen verran, että... WOW.
Alice Cooperia en aiemmin ollut nähnyt livenä, mutta voisin sanoa, että oli kyllä näkemisen arvoinen! Jokseenkin huvitti permannolta kuulunut kirkuminen suuren käärmeen saapuessa lavalle, omat fiilikset olivat jotakin väliltä "kelpais mullekin" ja "viekää se käärme nyt herranjestas pois sieltä lavalta, ettei se stressaannu liikaa".
Cooperin keikasta nyt en saanut ainuttakaan kuvaa, mutta toisaalta paikkani oli jokseenkin kaukana lavasta... Mikä havaittaneen Mötleyn keikan aikana otetusta kuvasta.
 |
| Miten niin puhelimen kamera ja hämärä halli eivät sovi yhteen? |
No mutta kuitenkin. Keikka täytti odotukseni täysin, mitä nyt itse en oikein meinannut sijaintini vuoksi päästä mukaan keikkatunnelmaan - vaan onnistuipa sekin lopulta. Nikki Sixxin sanojen aikana olin lähellä itkeä - kyseinen basisti on jo useita vuosia ollut kenties suurin idolini. Myös Tommy Leen ehdotus hiljaisesta hetkestä Pariisin uhrien muistoksi oli koskettava, ja hetki itsessään hieno - lukuun ottamatta sitten teitä neropatteja, jotka jostakin katsomosta huutelitte "Soittakaa Paranoid!". Ihan oikeasti, eikö järki siinä kohtaa sano mitään, jos koko halli on täysin hiljainen ja lava on valaistu trikolorin värein? Saatanan pölvästit.
Jokseenkin surullista, ettei näitäkään tyyppejä enää tulla Suomen lavoilla näkemään - ainakaan näillä näkymin, ja jokseenkin uskon, että yhtye lätkäisi nyt oikeasti pillit sinne pussin puolelle ja siirtyi ansaitulle eläkkeelle.
Keikan jälkeenhän poikkesimme Hantin kanssa vielä keskustaan ja sieltä hänen kämpilleen. Sielläpä sitten tulikin juteltua sinne... About puoli neljään asti. Olipahan mukavaa! ^__^
Siinä 19. päivä lähdin myös kohti kotia, ja voin sanoa, ettei se kolmen ja puolen tunnin bussimatka tuntunut yhtään sen houkuttelevammalta toiseenkaan suuntaan.
Näissä fiiliksissä onkin hyvä jäädä odottelemaan ensi kesän Black Sabbathin keikkaa! Olen ollut kyseisen yhtyeen fani jo pitkän aikaa, ja arvatkaapa kuka muuten oli onnesta soikea, kun lämppäriksi ilmoitettiin Opeth?
Kyllä, usean muun lisäksi myös allekirjoittanut.
Joulukuu alkaakin tuossa ihan parin päivän kuluttua, ja jouluvalmisteluihin pitäisi kai itsekin ryhtyä. En liiemmin itse ole jouluihmisiä, mutta kyllä senkin siinä kerran vuodessa kestää.
Yritän nyt olla hitusen aktiivisempi tämän blogin kanssa, jotenkin vaan tuo bloggaaminen on jäänyt retuperälle (sen sijaan kidutan Instagramia suhteellisen tehokkaasti, hups)... Ehkä sitä vois ryhdistäytyä.
